Muutos tarvitsee tavoitteen

Oletko ajatellut muuttaa jotain elämässäsi? Et ole täysin tyytyväinen nykytilanteeseen? Onko ajatuksissa lopettaa tupakointi, vai olisiko vyötärölle kertynyttä ylimääräistä hyvä saada pois? Suunnitteletko kenties uusia kuvioita työelämässä, uuden ammatin opiskelua, työpaikan vaihtoa, ehkä yrityksen perustamista?

Muutos tarvitsee tavoitteen.

Muutos, myös suunniteltu, on kriisi. Nykyinen toimintatapa on arvioitava kriittisesti ja siitä on luovuttava, jos haluamme muutosta ja muutosta me haluamme kun emme ole tyytyväisiä elämäämme tai johonkin sen osa-alueeseen. On siis tarpeen arvioida esimerkiksi se, olenko tyytyväinen nykyiseen työhöni tai huolestuttaako kohonneet kolesteroliarvot.

Ilman tavoitetta ei voi tietää, onko muutoksessa päästy eteenpäin, koska ei tiedetä, mitä on lähdetty tavoittelemaan. Siksi on tärkeää, että laadimme muutoksellemme tavoitteen. Ilman tavoitetta huomio keskittyy ongelman ratkaisemisen sijasta siitä puhumiseen ja pahimmillaan sen ylläpitämiseen. Hyvän tavoitteen myötä muutoksen suunnitelmallisuus tehostuu ja muutoksen toteutuminen tulee todennäköisemmäksi.

Hyvä tavoite on:

TARKKA. Jos tavoittelet esimerkiksi alkoholin kulutuksen vähentämistä, kannattaa päättää myös se, kuinka paljon vähennät.

MITATTAVISSA. Mistä tiedät, että olet saavuttanut tavoitteen? Miltä elämä näyttää silloin?

OMASTA TOIMINNASTA KIINNI. Kuinka paljon tavoitteen toteutuminen on sinusta kiinni? Mitä olet valmis tekemään?

HYÖDYLLINEN. Mitä sinä hyödyt, kun tavoite on saavutettu? Mitä ympärilläsi olevat ihmiset kenties hyötyvät?

AIKATAULUTETTU. Mihin mennessä olet saavuttanut tavoitteen? Milloin se alkaa ja milloin se päättyy?

Onko sinulla kokemuksia tavoitteettomasta tilasta vaikkapa työssäsi, työyhteisössäsi, harrastuksissasi tai muuten omassa elämässäsi? Tavoitteet vievät eteenpäin.